Sunnuntai 26.6.2016 - Maritta Poijärvi
Mitä taide on opettanut minulle?
Pysähdyin pohtimaan, mitä taide on opettanut minulle ja teille hyvät kuvislaiset päättötyöntekijät, jotka olette opiskelleet kuvataidekoulusssa jopa 10-15 vuotta, lukiessani päättötyöntekijän Anna Rukko blogia, jossa hän kertoo omasta päättötyöstään seuraavaa: "Teokseni kantava ajatus on: "Jokaisella ihmisellä on kasvot ja jokaisella ihmisellä on oma tarinansa, mutta kun ihmisiä on paljon, yksilö helposti katoaa. Kasvot ovat kuitenkin vielä erotettavissa, kun oikein tarkasti katsoo. Minä haluan tulla nähdyksi, kuulluksi ja huomioiduksi yksilönä ja niin varmasti jokainen muukin ihminen ulkonäköön, rotuun, ikään, sukupuoleen ja väriin katsomatta."
Omat ajatuksen taiteen merkityksestä ja opetuksesta elämässäni ovat saman suuntaiset.
Jo nuorena 13-vuotiaana päättäväisenä teininä tiesin, että haluan työskennellä jollakin tavalla kuvataiteen parissa.
Taide on aina ollut minulle tapa olla olemassa, pohtia ja tutkailla omaa itseäni, tunteitani ja maailmaa, nauttia kauniista ja saavuttamattomistakin asioista, lupa haaveilla ja unelmoida, lupa olla omanlainen, se on aina ollut uskollinen sisälläni oleva osa minua, johon voin tukeutua aina kun tarvitsin lohtua, voimaa ja energiaa. Taide on ollut minulle myös fyysinen ja kokonaisvaltainen prosessi. Kosketus erilaisiin materiaaleihin ja väreihin on aina puhutellut minua.
Olen aina halunnut jotain enemmän kuin tavallinen harmaa arki. Olen halunnut irtiottoja arjesta. Janoan kauneutta kaikessa: sisustuksessa, pukeutumisessa, ympäristössä, rakennuksissa, esineissä, ihmisissä, luonnossa jne. Maailma ilman taidetta olisi minulle mahdottomuus.
Taide on aina valanut minuun rohkeutta ja uskoa jopa mahdottomaankin. Taide on usein herkistänyt minut kyyneliin ja saanut minut nauramaan. Olen aina ollut idealisti ja uskonut ihmisten hyvyyteen ja inhimillisyyteen. Uskon taiteen voimaan vankkumattomasti. Taide voi olla parhaimmillaan yhteiskunnan muutosvoima ja maailman parantaja, piilevien merkitysten ja kysymysten avaaja, rajojen rikkoja, kyseenalaistaja, yhteisöllistäjä ja ajatusten herättäjä ja ilon ja naurunkin tuoja, jopa eliniän lisääjäkin ja hyvinvoinnin tuottaja.
Minulle taide on opettanut sisua ja sinnikkyyttä ja että oppiminen ei pääty koskaan. Se on elämän mittainen matka. Taide on opettanut, että on osattava olla sekä ylpeä että nöyrä: ylpeä siitä mitä tekee, mutta nöyrä sen suhteen, että et koskaan oikein ole perillä maalissa. Aina voi kasvaa ja kehittyä paremmaksi taiteilijaksi ja ihmiseksi.
Minulle taide on edelleen kaikkea tätä, vaikken juuri nyt tee aktiivisesti taidetta, taide asuu minussa ja käy vuoropuhelua päivittäin ideoiden ja suunnitelmien merkeissä ja se auttaa minua ymmärtämään ja pääsemään samalle kartalle teidän nuorten kanssa, kun tarkastellaaan teidän töitä ja työskentelyä. Odotan tulevan viikonlopun päättötyöseminaaria, kun pääsen kuulemaan kaikkien teidän ainutlaatuiset tarinat teosten takaa. Se on minulle vuoden tähtihetki.
Toivon, että kuvataidekoulun aika on yhtä voimakkaasti juurruttanut taiteen myös Teidän kaikkien päättötyöntekijöiden sydämiin.
Kuvataide ja taide ylipäätänsä on ikuinen ystävänne ja mukana kaikkialla missä kuljette. Olette saaneet hienoimman henkisen, kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman. Olette saaneet taiteen moninaiset rikkaudet. Vanhempanne ovat olleet kaukaa viisaita, kun ovat pienenä saattaneet teidät taiteen kiehtovaan maailmaan. Taide on paras lahja elämään. Kiitokset heille.
”Todellinen menestys syntyy siitä, että uskaltaa herättää tunteita. Kun yksi rakastaa ja toinen ei, tiedät että olet onnistunut koskettamaan ihmisiä.” -Minna Parikka
Onnea näyttelyyn,
Olette upeita nuoria!
